Yhteisiä alpakkatapahtumia

Tälle sivulle on koottu kuvia alpakkaihmisten kokoontumisista muistelua ja mieleenpalauttamista varten.

Häärätessäni tilaisuuksissa kameran kanssa olen halunnut kuvata kaikkea ja kaikkia kattavasti. Näyttelyissä ei kuitenkaan ole sovittu "voittajakuvien" ottamista tms., joten poseerauskuvat puuttuvat. Vastaisuudessa jos halutaan parempia ja poseerattavampia eläin-taluttaja -kuvia, siitä pitäisi kertoa näyttelyn ollessa käynnissä. Seuraavassa kerron joitain näkökohtia kuvaajan kannalta.

Kelille ja säälle emme voi suuria. Parhaiten valottuneet kuvat syntyvät kauniilla pilvipoudalla. Tummien eläinten turkki onnistuu helpoimmin auringonpaisteella ja vaaleiden pilvipoudalla. Riimun ja talutusnuoran olisi hyvä sopia jotenkin keskimääräistä paremmin eläimen väriin; sininen, punainen ja vihreä ovat useimmiten aika kamalia. Taluttajan kannattaisi valita vaatetukseen jokin muu väri kuin valkoinen tai liki valkoinen tai musta; myös kirkkaat sininen, vihreä ja keltainen ovat useimmiten häiritseviä. Jokin eläimen turkkiin sopiva värisävy näyttää kivoimmalle. Väri voi toki olla reipas, kunhan se ei riitele turkin värin kanssa. Harmaat, ruskeat, punaruskeat, punertavat värit passaavat yleensä kivasti ruskeisiin alpakoihin. Vaaleiden taluttajalla on enemmän valinnanvaraa, ja oman värianalyysin suosituksia kannattaa soveltaa.

Itse näyttelytilaisuudessa ja varsinkin viimeisessä rivistössä, jossa kaikki eläimet on arvioitu, on tärkeää saada nokat auringon puolelle, jotta kuvaamista ei tarvitse yrittää vastavaloon. Lievästi eteenpäin kaareutuva rivistö on paljon helpompi kuvata kuin suora rivi, koska kuitenkin aina osa elukoista tuijottelee minne sattuu. Ja jos vielä mutkistaisi tilannetta, niin sanoisin, että taluttajien pitäisi olla kaikkien samalla puolelle eläintä niin, että taluttaja ei peitä eläimen valoisaa (auringon) puolta. Eläimet poukkoilevat rivistössä välillä kuin kärpäsparvi, eikä sille voi mitään. Kuvia otetaan silloin enemmän niin, että kaikki osallistujat onnistuvat edes yhdessä kuvassa. Palkittujen eläinten taluttajien pitäisi malttaa (jos aikataulu sallii) ruusukkeiden jaon jälkeen pysyä hetki tantereella, jotta kamera ehtisi mukaan.

Ihmisten näkymiselle julkaistavissa kuvissa on seuraava nyrkkisääntö: yleisellä paikalla (tori, alpakkanäyttely...) otetuissa kuvissa näkyviltä ihmisiltä ei tarvita lupaa kuvan julkaisemiseen paitsi, jos kuva antaa jonkun negatiivisen viestin ko. henkilöstä (oksentaa, pissaa, kännissä...). Sen sijaan yksityistilaisuudessa otetuissa kuvissa näkyviltä ihmisiltä pitää pyytää lupa julkaisemiseen. Tämä rajoitus sivuaa tämän sivun kuvia yhdistyksen vuosikokousten osalta ja myös lineaariarvostelun ja kehruukurssin osalta. Jos joku ilmoittaa eksplisiittisesti haluavansa pois kuvasta, hänen kasvonsa sumennetaan. Tämä turha nipotus tuskin tulee vastaan yhdistyksen jäsenten kesken näissä kuvissa.

Alla on ns. contact sheet -sivuja ja noin 1 000 kuvaa eri tilaisuuksista. Klikkaa sivun pikkukuvaa, ja kun iso kuva ehtii ruudulle, varmista, että se on 100%:n kokoinen. Kukin yksittäinen kuva on silloin kooltaan noin 220x330 pikseliä. Täyden resoluution kuvat on otettu 12 Mp:n kameralla. Täyttä taetta ei ole ihan jok'ikisen kuvan moitteettomasta tarkennuksesta siten, että kuva kestäisi esim. suurennuksen kokoon A4-A3, sillä toisinaan tarkennuspiste on elukan liikkeen tms. takia taka-alalla. Myös elukan liike usein tekee itse elukan hitusen epätarkaksi.





Parainen 15.8.2009

Paraisten Helmialpakka 2009 -näyttelyn kuvia. Kaikki kuvat ovat raakaversioita, eli kuvia ei ole rajattu tai säädetty mitenkään. Klikkaa pikkukuvaa, ja kun iso kuva ehtii ruudulle, suurenna se 100%:n kokoon.


CS-Par01

CS-Par02

CS-Par03

CS-Par04

CS-Par05

CS-Par06

CS-Par07

CS-Par08

CS-Par09

CS-Par10

Vuosikokous Inkalassa ja kehruukurssi Ylitalossa 29.3.2009


CS-V09-01

CS-V09-02

CS-V09-03

CS-V09-04

CS-V09-05

Näyttely Hattulassa 25.10.2008


CS-Hat01

CS-Hat02

CS-Hat03

CS-Hat04

CS-Hat05

PetExpo & terapia-alpakat Helsingissä 27.4.2008


CS-Pet01

CS-Pet02

SylkyCup Paraisilla 6.4.2008


CS-Syl01

CS-Syl02

Vuosikokous Inkalassa ja lineaariarvostelu Metsänkylän tilalla 14.3.2008


CS-Vuo0801

CS-Vuo0802

CS-Vuo0803